Forum Virium

Tuhti tietopaketti tarjolla Forum Virium Helsingin projekteista

Forum Virium Helsingin hanketoiminta kasvoi viime vuonna merkittävästi. Vuoden lopussa käynnissä oli kaiken kaikkiaan 23 projektia. Projekteista koottiin yhtenäiset esittelyt, jotka on tarkoitettu tietopaketiksi kaikille Forum Virium Helsingin toiminnasta kiinnostuneille.

Projektikorteissa kerrotaan lyhyesti kunkin projektin sisältö, tavoitteet ja yhteistyökumppanit. Päättyneiden projektien osalta käydään läpi myös niistä saadut tulokset.

Projektit on jaoteltu korteissa hankealueittain hyvinvointiin, liikkumiseen, mediaan sekä innovaatioyhteisöihin. Lisäksi esitellään Forum Virium Helsingin toimintaa yleisesti, esimerkiksi Helsinki Living Lab -verkostoista ja tapahtumista on oma tiivistelmänsä.

Projektikortit löytyvät sekä sähköisessä että painetussa muodossa. Sisällöt on tehty suomeksi ja englanniksi. Mukana ovat kaikki Forum Virium Helsingissä tehdyt projektit, sekä käynnissä olevat että päättyneet hankkeet.

Kortit löytyvät Forum Virium Helsingin verkkosivuilta, Toiminta-osion alta. Kortit löytyvät myös Forum Virium Helsingin sähköisestä jäsenpalvelusta Piknikistä. Painettuja kortteja jaellaan Forum Virium Helsingin tapahtumissa.

Tietoja päivitetään säännöllisesti hankkeiden edetessä. Uusia kortteja tehdään sitä mukaa, kun uusia projekteja alkaa.
 

Lisätietoja:
Kaisa Eskola, viestintäpäällikkö
Forum Virium Helsinki kaisa.eskola(at)forumvirium.fi
puh. +358 50 341 4885