Forum Virium



Vielä ehtii mukaan: hyvät ideat palkitaan Kansalaisosallistujan työkalut -kilpailussa

Vielä ehtii osallistua Kansalaisosallistujan työkalut -kilpailuun, johon kaikki suomalaiset on kutsuttu mukaan ideoimaan ja kehittämään uusia palveluja julkisten tietokantojen avulla. Kilpailutöiden viimeinen jättöpäivä on 31. elokuuta. Tulokset julkistetaan 1. lokakuuta MindTrek-konferenssissa Tampereella.

Sarjoja on kolme: idea- ja toteutussarjan lisäksi mukana on kirjastoaiheisten ideoiden sarja. Voittajille on luvassa rahapalkintoja: jaossa on yli 20 palkintoa, joiden summa vaihtelee 200 eurosta 3000 euroon. Kilpailun kampanjasivustolla osoitteessa www.mindtrek.org yleisö voi äänestään suosikkejaan syyskuun alkupuolelta aina 16. syyskuuta asti.

Kansalaisosallistujan työkalut -kilpailun järjestää Somus-hanke yhdessä MindTrek-konferenssin ja Forum Virium Helsingin kanssa. Julkishallinnon yhteistyötahoina kilpailun järjestelyissä mukana ovat Valtion IT-toiminnan johtamisyksikkö (ValtIT) ja suomi.fi -portaali, joka on julkaissut listan Suomen tällä hetkellä julkisista datavarannoista. Lisäksi kirjastot.fi tukee kilpailua kirjastoaiheisten ideoiden kilpailusarjan palkinnoilla. Kilpailun suojelija on kansanedustaja Jyrki Kasvi.

Datakatalogi auki ja ideoimaan

 Kilpailun järjestäjät ovat kesän aikana koonneet yhteen tietoja suomi.fi -portaaliin kaikille avoimista julkishallinnon tietokannoista, joita voi käyttää kilpailutöiden pohjana. Nyt on tilaisuus löytää uusia, luovia käyttötapoja tälle datalle. Myös luettelon ulkopuolisia lähteitä saa käyttää, jos ne ovat kaikille avoimia. Julkishallinnon tuottamaa tietoa voi höystää muilla internetin tietokannoilla, kuten Wikipedialla tai open streetmap -palvelulla.

- Julkisten tietovarantojen arvo kasvaa sitä mukaa, mitä useampi niitä käyttää, kilpailun koordinaattori, tutkija Antti Poikola toteaa. Poikolan mukaan Suomessa tulisi ottaa mallia Yhdysvalloista, jossa liittovaltion tietovarannot on koottu kaikkien käytettäviksi www.data.gov -palveluun.

- Idean ei tarvitse perustua olemassaolevaan datavirtaan. Kilpailutyönä voi ehdottaa myös, millaisia datavirtoja tarvittaisiin, Poikola painottaa.

Kansalaisosallistujan työkalut -kilpailun esikuvana on Washington DC:ssä Yhdysvalloissa järjestetty Apps for Democracy -kilpailu.

Lisätietoja kilpailusta:

http://www.mindtrek.org/2009/democracy_finland

Kilpailun koordinaattori Antti Poikola,
Somus-hanke antti.poikola (at) tkk.fi
puh. 044 337 5439