Forum Virium

Kasvuvalmennuksen finaalijuhlassa.

Everyplay, Fifth Element, Idean, Nordic Offset, Oppifi, TVKaista ja Zokem Kasvuvalmennukseen

Kasvuvalmennukseen valittiin jälleen uusi joukko digialan yrityksiä. Everyplay, Fifth Element, Idean, Nordic Offset, Oppifi, TVKaista ja Zokem edustavat erittäin monipuolisesti yritysten joukkoa, joka tuottaa erilaisia digitaalisia sisältöjä ja palveluita.

Valmennuksen tavoitteena on tarjota osallistujille asiantuntija-apua ja uusia näkökulmia liiketoiminnan kehittämiseen, laajentamiseen ja kansainvälistämiseen digitaalisia sisältöjä ja palveluja tuottaville yrityksille. Kaikki valintaprosessin toiseen vaiheeseen päässeet yritykset saavat myös kirjallisen palautteen, eräänlaisen katsastustodistuksen, yrityksen kehittämistarpeista. Tänä vuonna on jäljellä vielä useampi hakukierros, sillä yrityksiä valitaan kuukausittain 30.9. asti. Hakeminen tapahtuu verkkolomakkeella. Mukaan voidaan ottaa vuoden aikana noin 20 yritystä ja tarjota kullekin enintään 25 päivää räätälöityä yrityskehitystukea.

Keväällä on vielä kaksi hakukierrosta, 3.5. ja 31.5. mennessä. Kasvuvalmennusta toteutetaan tänä vuonna jo neljättä kertaa ja siihen on tähän mennessä osallistunut kaikkiaan lähes 50 digialan yritystä pääkaupunkiseudulta. Valmennuksen päärahoittajana on Helsingin kaupungin elinkeinopalvelu ja käytännön toteutuksesta vastaavat Uudenmaan Digibusiness -osaamiskeskus ja Forum Virium Helsingin pk-kumppanuusohjelma.

Lisätietoja:
Kaisa Sibelius, puh. 040 570 1317 kaisa.sibelius(at)culminatum.fi sekä nettisivut.