Helsingin Arabianrannassa tehdään käytettävyystutkimusta ja kehitetään tuotteita käyttäjäkeskeisesti aikaisempaa paremmiksi. Adage Oy:n perustajien ja henkilöstön tutkimuksellinen tausta näkyy syvällisenä kiinnostuksena digitaalisten tuotteiden ja palvelujen parempaa käytettävyyttä kohtaan. Teknologian ja taloudellisten tavoitteiden rinnalla ovat säilyneet myös humaanit arvot. Yrityksen kasvu on tapahtunut toistaiseksi pääasiassa kotimarkkinoilla. Nyt tähtäimessä ovat kuitenkin myös kansainväliset markkinat ja strategiset kumppanit eri puolilta maailmaa.
Adage Oy:n päätuotteita ovat erilaisten palvelujen ja tuotteiden käytettävyyden testaus sekä käyttäjäkeskeinen suunnittelu. Testaus ei jää pelkästään tutkimustulosten asiakkaalle luovuttamiseen, vaan Adagen palveluun kuuluvat myös asiantuntijoiden suositukset ja parannusehdotukset.
- Laitteiden valmistajat ja palveluiden kehittäjät tarvitsevat helppokäyttöisiä ja tehokkaasti toimivia ratkaisuja. Tuotteiden pitää olla miellyttäviä käyttää ja viime aikoina ensiarvoisen tärkeäksi on noussut myös käyttäjäkokemus. Elämyksellinen tuote tai palvelu miellyttää kuluttajaa eniten, kertoo Adage Oy:n toimitusjohtaja Janne Tompuri.
Arabianrannan modernissa ja lasisessa toimistotalossa työskentelee Tompurin lisäksi 19 muuta adagelaista. Yritys perustettiin vuonna 2001 ja yrityksen perustajaosakkaista Arabianrannassa työskentelevät Tompurin lisäksi myös Teknillisen korkeakoulun käytettävyyslaboratoriossa uraa luoneet Irmeli Sinkkonen ja Jarmo Parkkinen. Yrityksen muita osakkaita ovat yrityksessä niinikään työskentelevät Raino Vastamäki, Sami Wilkman ja Janne Sinkkonen. Adagen liikevaihto oli 1,5 miljoonaa euroa vuonna 2007 ja vuoden 2008 ennustettu liikevaihto on noin 2,1 miljoonaa euroa. Adage Oy on Forum Virium Helsingin pk-yritysjäsen.
Kasvua kansainvälisen verkoston ja kumppaneiden avulla
Adagen kasvu on tapahtunut toistaiseksi kotimaassa. Kokemusta kansainvälisistä markkinoista on kuitenkin kertynyt suomalaisten asiakkaiden ulkomaille suuntautuneiden toimeksiantojen kautta. Adage on myös verkostoitunut kansainvälisesti muiden maiden käytettävyyspalveluja tarjoavien yritysten kanssa International Usability Partners -verkoston kautta.
- Forum Virium Helsingin ja Digibusiness Finlandin kasvuvalmennuksesta oli meille hyötyä varsinkin strategiamme uudistamisessa ja jalkautuksessa. Saimme avuksemme hyvän konsultin, jonka avulla saimme linjattua tavoitteemme. Kasvuvalmennus toi meille myös hyödyllistä tietoa erilaisista rahoitusvaihtoehdoista, kertoo Tompuri.
Hyvän käytettävyyden tuotteilla ja palveluilla on globaalia kysyntää. Käytettävyys on jossain tapauksissa kulttuuri- ja kielisidonnaista, mutta usein jossain maassa helpoksi ja elämykselliseksi koettu palvelu toimii myös muualla.
- Esimerkki hyvästä ja helppokäyttöisestä palvelusta on YTV:n reittiopas, jonka käytettävyyttä mekin olemme olleet tutkimassa. Kansainvälisesti merkittävä tuote on viime aikoina teknisistä murheista kärsinyt iPhone. Se tulee luultavasti muuttamaan matkapuhelinten toimintalogiikkaa pysyvästi, ennakoi Tompuri. Hänen mukaansa tuotteiden ja palveluiden suunnittelussa käytetty "KISS"-logiikka - Keep It Simple, Stupid - on useimmiten hyvän ja helpon käytettävyyden paras takaaja.