Forum Virium

Uusia kasvoja FVH:n toimistolla -
Helsinki Living Lab Prosessipäällikkö Janne Orava ja Kehitysjohtaja Pauliina Smeds

JANNE ORAVA aloitti Forum Virium Helsingin Helsinki Living Lab prosessipäällikkönä 1.3.2008. Jannen tärkein tehtävä on koordinoida Helsinki Living Lab (HLL) -verkoston toimintaa metropolialueella. Tämän lisäksi hänen tehtäviinsä kuuluu valmistella, käynnistää ja koordinoida Living Lab -kehityshankkeita sekä toimia HLL:n edustajana European Network of Living Labs -verkostossa.

Ennen Forum Virium Helsinkiin tuloa Janne Orava toimi konsulttina Movense Oy:ssä. Movensessa hän vastasi mm. Helsinki Living Lab Tekes-hankkeen koordinoinnista ja osallistui Porvoo Campus 2010 & Oppimisen Living Lab -konseptiselvityksen toteuttamiseen. Näiden lisäksi hän oli mukana useissa Living Lab -projekteissa mm. Tulevaisuuden kehitysalustat -hankkeessa.

Living Labit ovat Jannelle tuttu aihepiiri sekä tekemisen että teorian tasolla, sillä hän on toiminut niiden parissa jo vuoden 2004 keväästä lähtiena. Viime vuosien aikana hän on ollut vahvasti mukana mm. eurooppalaisen European Network of Living Labs -verkoston alkuvalmisteluissa ja käynnistämisessä osallistumalla niin kotimaisiin kuin kansainvälisiinkin tapaamisiin ja työpajoihin.

- Vuosien saatossa olen oppinut tuntemaan niin kansallisia kuin kansainvälisiäkin Living Lab -toimijoita, joten uuteen tehtävään siirtyminen on periaatteessa helppoa. Itse tekeminen ja asian eteenpäin vieminen on luonnollisesti toinen juttu. Olen joka tapauksessa innoissani tästä mahdollisuudesta ja odotan innolla tulevia haasteita metropolialueen Living Lab -toimijoiden parissa, Janne kertoo uudesta pestistään.

Janne Orava on valmistunut 2001 Helsingin kauppakorkeakoulusta kauppatieteiden maisteriksi pääaineena elektroninen kaupankäynti ja sivuaineina logistiikka sekä yrittäjyys.

Jannen vapaa-aika kuluu pääasiassa valokuvauksen, itsensä sivistämisen ja matkustelun parissa. Urheilu on tärkeä osa Jannen päivittäista elämää – hänen lajejaan ovat pyöräily, punttisali ja vapaasukellus.

PAULIINA SMEDS palasi äitiyslomalta 1.2.2008 Forum Virium Helsingin kehitysjohtajan tehtäviin. Smeds aloitti FVH:ssa 1.2.2006. Ennen Forum Virium Helsinkiä Smeds työskenteli seitsemän vuoden ajan TeliaSonera Finlandissa monipuolisissa manageripositioissa, viimeiseksi ryhmä- ja kehityspäällikkönä palveluntarjoajaliiketoiminnasta vastuussa olevassa yksikössä. TeliaSonerassa kokemusta kertyi niin mobiili- ja internet –liiketoiminnoista ja niiden kehittämisestä, markkinoinnista, tuotekehityksestä kuin esimerkiksi kumppanuuksien johtamisesta. Ennen TeliaSoneraa Smeds työskenteli tutkijana LTT –tutkimuksessa.

Forum Virium Helsingissä Smedsin käsialaa on FVH:n ensimmäinen innovaatiohanke: päiväkotien kuva- ja videopäiväkirja –palvelu, joka kehitettiin ja pilotoitiin erinomaisin käyttäjätuloksin vuonna 2006. Nyt päiväkotien kuva- ja videopäiväkirjapilotti on kasvanut liiketoiminnaksi, joka on myös vahvan kansainvälistymisen tiellä.

- On suuri ilo ja motivaation lähde nähdä oman tekemisen jälki hyvinkin konkreettisesti. Monen pelurin yhteistyöstä syntyi erittäin nopeasti uusi ja toimiva liiketoimintakonsepti, Pauliina Smeds hehkuttaa. Innovaatiotyöskentelyn Smeds näkeekin pitkälti tekemisenä näkemisen lisäksi: täytyy olla uskallusta lähteä kokeilemaan aivan uusia toimintamalleja, mielellään lisäksi riittävän ripeällä sykkeellä.
- Forum Virium Helsinki on erinomainen paikka hyödyntää kertynyttä näkemystä ja kokemusta uusien digitaalisten palveluiden kehittämisestä. Pienessä työyhteisössä saa käyttää muutoinkin omaa osaamistaan monipuolisesti: toimenkuvat ovat laajat ja motivoivat.

Keväällä 2008 Smeds tulee aluksi keskittymään terveellinen kaupunginosa –ohjelman edistämiseen ja ohjelmajohtajan rekrytoimiseen. Tämän jälkeen Smeds keskittyy edistämään muita FVH:n hankealueita. Smeds on koulutukseltaan KTM ja on lisäksi opiskellut TKK:lla, TAIK:ssa, sekä vuoden MBA –ohjelmassa. Vapaa-ajalla Smeds mm. puuhastelee ja matkustelee lasten & perheen kanssa. Harrastuksiin kuuluu uutena tulokkaana kuorolaulu, joka onkin vienyt täysin mennessään.