Kohti Euroviisuja
Eurovision 2007 -laulukilpailut lähestyvät!
Kilpailujen päätuottaja on Yleisradio. Kyseessä on yksi suurimmista maassamme koskaan järjestetyistä viihdetapahtumista. Eurovision-laulukilpailut houkuttelevat TV:n ääreen peräti sadan miljoonan katsojan yleisön ja tuovat Suomelle ja Helsingille ainutlaatuisen kansainvälisen näkyvyyden.
Forum Virium Helsinki tulee toteuttamaan yhteistyössä Yleisradion kanssa Euroviisujen sosiaalisen median eli käyttäjien tuottaman sisällön palvelukokonaisuutta. Lisäksi FVH toteuttaa Helsingin kaupungin kanssa kisojen infopalveluita Internetiin ja kaupunkitilaan. Euroopan laajuisista palveluista neuvotellaan EBUn kanssa.
YLE on perustanut Euroviisujen laulukilpalujen toteuttamista konsultoivan juhlavaltuuskunnan, jonka jäseneksi Jarmo Eskelinen on valittu. Juhlavaltuuskunnan on tarkoitus kokoontua 2-3 kertaa, ja sen luonne on informatiivinen, konsultoiva ja yhteistyömuotoja hakeva.
Jarmo Eskelinen blogaa euroviisutoteutuksen kiemuroista osoitteessa blogit.yle.fi/jarmoeskelinenblogi
Eurovision 2007 -juhlavaltuuskunnan jäsenet:
Helsingin kaupunki, ylipormestari Jussi Pajunen
Helsinki Areena, hallituksen puheenjohtaja Hjallis Harkimo
Matkailun Edistämiskeskus, ylijohtaja Jaakko Lehtonen
Opetusministeriö, kansliapäällikkö Harri Skog
Ulkoasiainministeriö, osastopäällikkö Petri Tuomi-Nikula
Music Export Finland, johtaja Paulina Ahokas
Forum Virium Helsinki, johtaja Jarmo Eskelinen
Yleisradio Oy, televisiotoiminnan johtaja Olli-Pekka Heinonen ja ohjelmajohtaja Ville Vilén sekä
esittelijänä tapahtuman päätuottaja, ohjelmistojohtaja Heikki Seppälä